Tämä on kollektiivisesti koostettu kirjoitus, joka käsittelee neljää näyttelyä, jotka näimme keväällä 2022. Tekstin tyylilaji on ekfrasis. Ekfrasis on antiikin Kreikasta tähän aikaan asti eloisana säilynyt runon keino, joka tarkoittaa taideteoksen kirjallista kuvailua.
Ekfrasis-teksteissämme näkyy taidekokemuksen monitulkintaisuus, silmän paikantumiset teoksen pisteille, ajankulu katsomistapahtuman rytmeissä sekä kielen tapa luodata tuntemusten ainutkertaista selittämättömyyttä. Ekfrasis-tekstimme ovat toistumattoman taiteenkokemisen tapahtuman transkriptio, sen vallaton dokumentaatio – ja itsenäisiä runoja, jotka ovat nyt luettavissa kuukausia sen jälkeen, kun näyttelyt ovat jo päättyneet.
Mitä jää? Tapoja huomata lisää. Nämä ovat jälkiä, tallenteita ja muistamisia.
On monia tapoja huomata, ajatella ja tuntea taidetta. Tunnustella, tietää, tajuta. Kokemuksen taipuisuuksissa kieli samanaikaisesti sanoittaa jotakin jo-koettua ja samanaikaisesti luonnehtii omaa kokemuksellisuuttaan. Taideteos välittyy nimenomaan kokemuksellisen tiedon kautta. Myös tässä kokemukset välkähtelevät kaikilla aisteillaan.
Tässä tekstissä näkyy kolmen kirjoittajan katseita ja katseiden perään /jälkeen tulleita lauseita.
Ole niiden mukana ja katsele niiden yli, ali ja taakse.
Erotat tekstiä lukiessasi kirjoittajien äänet seuraamalla näitä symboleja:
Maarit Mustonen ≈, Tarleena Laakko ⌀, Milka Luhtaniemi ⁂
Jani Ruscica: Ii vailla pistettä
Taidehalli 30.4.-5.6.2022
≈
Kuljen steppaajan jäljillä, hän on polkaissut tilaan etuliitteitä.
-na pullistuneena kerroksina kurttuisina purskahtaneina ruutuihin jaettuina lattiall–
Puulaatalla on kyky painaa, kerrata omaa peilikuvaansa.
Suu ei tarvitse symmetriaa.
⌀
Ikkunateippauksen sävy muistuu etäältä helttojen sävyssä,
barokkimusiikki kietoo kanojen päiden liikkeen ja jalkojen askelluksen tanssiksi
osat katkeilevat kokonaisuudesta,
ehjät välit
aukot
alkuun osuminen on sattumaa
vasta lopussa ymmärtää katsoneensa kokonaisuutta
kaksiulotteisen kuosin päällä leijuvat pörheät kiemurat
seinälle venynyt kulkee kulman yli, katse kulkee pinnalla, etsii hahmottoman muodon reittiä
ja kauempaa hahmottuva huikkaa moi
mitä loputon on
pieni paperista leikattu kukka lattialaudalla,
täsmällisesti aseteltu vihje, johdatus
tai
vierailijan kengänpohjassa kulkeutunut sattuma
esiin piirtyvien ja painettujen hahmojen välillä risteävät reitit
.
Inka Bell, Anna Bredenberg, Emilia Tanner, Maria Valkeavuolle:
Katseen kulma
Galerie Anhava 5.-29.5.2022
⌀
taitellun paperin väleissä ilmaan mahtuu valo
selluloosa muistaa puun painon
pinnan alta kuultaa läpi ja kohti, liukkaampi,
taittava kudelma, sävyjen loimi light
lomake ei voi tavoittaa nimeämäänsä, liotettu ei kanna, hyvin suojattu olosuhde vuotaa,
sakka painuu
tavutus tapailee, kokoontuu sanaksi
mukailee vai murtuu
≈
paperinohut varjo
vedessä pilvi
se ei tapahtunut minulle
muta ja suru
hänen hartiansa kun hän nostaa arkkeja
sakkautuu
tästä repäisty
järven pohja
⁂
Pinta ei voi jännitteeltään pysyä pintana, sen väliin eksyy aika
laine, illan tila
jota valo hidastaa.
Pinnassa on syksyä, jauhoa
menneisyyden suostumus jotakin on tehty
paperille, teon pyydys näkyy.
Kuulen galleristin sanovan “nämä ovat melkein kuin ei mitään.”
Tekstuurit kuten iho, kaarna, kallio.
Tekstuurit kuten kosteus vesivarannon päällä,
sumun läähätys.
Kerrokset kuten aavistus ja himmennys,
volyymin pidättely kuten kuiskausss.jollekulle joka ei vielä tule.
Pidättelyn jälki, jäljen pyydys. Silmillä on väsymyksen kilo, sulava huntu.
.
.
Kun on jotain, ei voi olla mitään. Kun ei ole ei-mitään, on aina oltava jotain,
ajatukseni kuiskaa, ei riko paperin ajatusta, sen polveisuutta tähän.
Kun tekstuuri rikkoutuu, mikä on sen rikkoutumisen tapa? Häipyvää, rispaavaa, toistoonsa väsyvää? Mitä tekee kahden-kolmesti kerrostettu? Tuoko se enemmän aikaa tähän, nytkin? Tai sarastus, joka hiljaa herättää silmän,
tuoksuunsa puhkeavan leivän,
keuhkon.
.
Heini Aho: Method of Blackmailing And Stealing Letters
Sinne 29.4.-5.6.2022
⁂
Varas näkee joka paikkaan. Varas näkee taskut ja taskujen kohoumat. Maailma aukkoja ja kohoumia. Milloin kohteen tarkkaavaisuus herkeää ja samenee?
Tulla anonyymiksi, epähenkilökohtaiseksi. Jo käsiala lunnaskirjeessä paljastaisi, miten varas pitää käsiään kun vaatii minulta jotain.
Mitä näkisi, jos kaikki näkeminen olisi paljastumista?
⌀
Painauma, kuluma ja hiertymä ovat aikaa
piilottelua
esine puskee jälkeään esiin
Kun jotain otettiin mitä jäi jälkeen.
Katsoa hävitystä tunnistamatta mitä puuttuu
ohuet pehmeät aitaukset eivät pidättele
livahduksen tuntu ääreisnäön laitamilla on mahdollisesti jälkeen päin lisätty aavistus muistoon.
.
Jan Lütjohann: Things that Contain
Myymälä2 22.5.-20.6.2022
≈
Istumme gallerian lattialla ringissä kuin retkellä, opettelemme käyttämään puukkoa. Kerromme vuorollamme jotain itsestämme. Vuolen minulle annetun oksan kuoresta vain osan pois. Ihailen umpinaisia, viereiseen huoneeseen pinottuja käsinveistettyjä laatikoita, miten puu sulkee meiltä jotain.
– Kun kosketat kasvojasi tai ojennat toiselle jotain, laske ensin puukko kädestäsi lattialle.
Hän hieroo puukon terää meren rannalta poimimaansa kiveen. Veden veistämä kivi teroittaa metallia, pohkeeni puutuu. Vuolen, kunnes oksan kova ydin tulee vastaan, haistan sitä. Kotimatkalla huomaan sormessani rakon. En osaa sanoa oliko se kädessä, jolla vuolin vai kädessä, jossa pitelin oksaa.
⌀
lyijykynän jälki muistuttamassa mittausta eleettä
saumat sulkeutuneina, etsin aukkoa läpitunkemattomasta tarkkuudesta
kasvun jälkiä materiaalissa
pinottu kanto
horjumisen tasapaino
⁂
Puu kantaa kuormaa, aikaa ja tietoa. Sen kantokeino näkyy. Pyöreäksi veistetty muoto kuin rysty, sen valoisana puolena otteeton raukeus. Ojennan käteni katsoakseni rystyn vuoristoa nojaamassa veistoksen vuoristoon.
Köydet jakavat kantamuksen painoa, jotta selkä kantaisi. Kantaisinko tikkaita käsin vai selässä? Kädellinen, selällinen. Köydellinen, jalallinen. Asentojen kumarissa kumisee historioita: kaivolta edettiin taloon, talosta peltoon, pellosta vuosiin. Nojaamme omiin selkiimme, selälliset.
“One who asks about things – about their dimensions, weight, location, moods, names, holiness, smell – is a historian. But the asking is not idle. It is when you are asking about something that you realize you yourself have survived it, and so you must carry it, or fashion it into something that carries itself.” Anne Carson
Jokin mikä kantaa itseään. Lyhyt nimi sille, joka työstä totuudellistuu taiteeksi.
Alaselkää polkee juilinta olkalaukusta, joka on kuluttanut minuun viiston joustamattoman radan.
Tämä teksti on seassa-kollektiivin toistaiseksi viimeinen. Sen kirjoittamista on tukenut Suomen Taideyhdistys.
Kiitämme kaikkia lukijoita!
.
.
seassa 