Tiina Palmun installaatiosta Dramatis Personæ

1.

Kielellisen kulttuurin ja kielentävän olion suhteelle olennaista on intuitiivinen muisti: kyse ei ole jähmeästä historiasta, vaan aktiivisesta takaisinmuistumasta. Jos tiedän jotain, tiedän sen kielenä: jos olen tarkka, olen tarkka sanojeni ehdoilla. Elämisen kokemuksella on ehdoton voima, ja tälle voimalle on myös mitta: sanasto.

Uutterat kielitoimiston tulkut: hylkysukeltajat. 

Se, miten sokerihumalaltaan päihtynyt serkku vielä pälyää kolmatta kakkupalaa, silmät täynnä pitsiä: hän on herkkusuu.

Se miten jokin ei ole vain yleistä, vaan suorastaan suurenmoisen yleistä: ylt’yleistä.

Se, mikä näkyy valoa vuotavien hyönteisparvien ja helmaansa nypläävän läheisen ystävän välissä, jotakin mikä ei ole hellyyttä, vaan herkkyyttä.

2.

Milloin yleisesti tunnetut sanat muuttuvat sanoiksi, jonka voi tuntea vain yksin?

Herkkyyskausi. Kuvaako tämä kautta, jolloin kaikki tuntuu pahalta tai kauniilta? 
Vai sittenkin kautta, jolloin kaikki tuntuu pahalta ja kauniilta? 

Kielelliseen kulttuuriin kuuluu myös puhkaistut kellukkeet, alaspainuvat kohot, epävarmuus: käyttökelpoisen liudentuminen vain harvoin muistetuksi, liiteriin jääneeksi puuksi, joka ei pala enää hyvin, tai jonka annetaan lahota, palata ölisevään ravintoketjuun. En tiedä, mikä on maapäivä

Mutta onko tämä sinulle tärkeää? Onko sinusta jokin, jonka näet tai tiedät, parhaiten kuvattavissa sanalla maapäivä

3.

Kävelen punaiseksi maalatussa tilassa kuin uusinmuistetussa mökissä. Se sulkee ja avaa itseään kuin keuhkot tai aortta. Tämä on uutta kieltä. Jokaisessa kaiuttimessa äänet puhuvat uusia sanoja, aina aakkostettuna toisin. Järjestys on totta: kanavillaan sanat.

Miten suuria ihmislaumoja voi kuvata, liittäen heihin laadun, jonkin mikä sotkee ja tulee sotketuksi: he ovat kööri.

Miten havainnon ja mitan ulkopuolelle jäävää voi nimetä, sallimatta kohteelle liiallista ambivalenssia, mutta sallimalla sen silti: kyse on tutkakatveesta.

Mikä on minulle täysin vierasta, kielitajuani hylkivää, ja kuuluu silti sanastoon? 

Kö.

Kierrän huonetta, jossa kaiuttimet puhuvat näitä sanoja. Sukulaisjuhlat, joissa itse nukun. Sukulaisjuhlat joihin herään unistani ölisten. Sukulaisjuhlat, joissa minä ja muut puhuvat. He antavat kieltä ja kieli antaa heitä.

Tekstissä käytetyt kursivoidut sanat on poimittu Tiina Palmun ääni-installaatiosta Dramatis Personæ ja kirjoittaja on satunnaisesti poiminut osan niistä. 

//

Valokuvagalleria Hippolyte
15.6.2021
Teksti: Milka Luhtaniemi