Laura Ceminin performanssista L&I. Thought experiments

Kun ruumis sukeltaa, r u u m i i n r a j a o n t o i n e n .

Kun L kirjoittaa sähköpostiinsa alle L, hän tarkoittaa nimeään. L kirjoittaa seinään L, ja se tarkoittaa putoamista veteen. L on kaava jonka avulla hän näyttää uimahyppääjän kohtisuoraa viilto-viivaa kohti veden levi-leviävää.

Minä olen M, se tarkoittaa minää, napaa jolla olen. Tilassa on myös T, se tarkoittaa tilaa, eikä vain sitä koska tilassa on ystäväni, T tuli sinne sattumalta tuli samaan kuin minä. Nyt me olemme samassa ajassa ja tilassa. T, Tilassa, M, Ajassa. Minäkin liikun koko ajan ajassa ja tilassa,

enkä tiennyt istuneeni tuolilla näin hiljaa kauan.

T istuu minua vastapäätä. T on tilassa ja muistuttaa tuttua. T on tuttu. L on esiintyjä, koska L on pukeutunut niin ja puhuu meille kauan.

L kertoo kirjaimista, kirjaimet koukistuvat toisiinsa kuin polvet.

L on muotona putoava i ja leviävä lattia _. Minulle sanotaan että mittasuhteet on ymmärrettävissä kahdella viivalla.

L vaihtaa piirtämänsä L:n suunnan alaspäin. Hän kirjoittaa tussilla seinään. Tämän esityksen aika liikkuu nolla-aikaan. Kummassa ajassa tiedän enemmän?

T, että tietää enemmän. A, aika jossa ollaan, a, aika jossa ei.

Miksi ajattelen aritmeettisesti, mitä minä rajaan, mitä autan, mitä tahdon.

Minä tahdon esityksissä, etteivät suhteet olisi selviä. Että uimari pudottuaan veteen olisi myös muualla kuin vedessä. Missä olen, kun en ole tässä? Onko uimari veteen putoamisen jälkeen vain, yhä

vedessä?

Olenko minä tässä istuessani vain tässä? Katsojan kehoni silittää katsojan kehoni kahinatakkia. Ajattelen A, a, T, M, L, ja pian minulla on kaava, jolla rakennan katsomisen talon.

Vaellan katsomisen talossa kuin en vielä kotona.

L ojentuu lattialle ja nostaa jalkansa ilmaan, suoristaa nilkkansa. On kuin voisin kääntää hänet ylösalaisin, mutta hän on jo siellä. L ylös, L alas. Kaikki sanat ovat peilikuvinaan yhä sanoja, en pääse takaisinpäin ajassa syömään lounasta enää.

//

Outo Olo, Helsinki, 25.10.2020
teksti: Milka Luhtaniemi

kuva: Laura Cemin

When a body dives into water, i t ’ s  o u t l i n e s   c h a n g e .

When L signs her email with an L, she means her name. When L writes the letter L on the wall, it’s a dive into water. L is a graph that shows a perpendicular L-line into the E-expansion of the water.

I am M, it means me, a pivot in the space. Joining me in the space is T, that means There, and not just that because that’s my friend T there, having arrived at the same time as me. Now we are in the same place the same time. T, there, M, in time. I do move all the time through time

And I didn’t I had sat on the chair for so long.

T is sitting opposite me. T is there and reminds me of what it is to know someone. T is someone known to me. L is a performer, because L is dressed that way, addressing us that way, not known to me. 

L talks about letters, the letters bend into each other like kneecaps. 

L as a shape is a descending I and an expanding floor ___.

I have learnt proportions can be understood with just two lines. 

L changes the directions of the letter L she has drawn and turns it facing down. She writes on the wall with a marker. I’m thinking the time of this performance moves towards negative time. In which time do I know more?

T, To know more

T, Time where we are

n, time where we’re not. 

Why am I thinking arithmetically, what do I frame out, what do I support, what do I

want

t h a t in performances, proportions would be hazy rather than clear.  That a swimmer once they’ve submerged into water would be also elsewhere than in water.

Where am I when I am not here? After having fallen into water, is the swimmer just, only in water? 

Am I only here when I’m only sitting here? My spectator’s hand is stroking my rustling coat. I think T, n, T, M, L and soon I will have made a plan to build a house of Looking. 

I wander around in the house of Looking as if not quite yet home. 

L extends onto the floor and lifts her legs up, straightens her ankles. As if one could turn her upside down, but she’s already there. L up, L down.

I realize all words in verse are in reverse still words in verse, I can’t

go back in time to have lunch anymore.

//

Outo olo 25.10.2020 Helsinki

Text & translation: Milka Luhtaniemi